Pykeijän Ystävien vuosikokous 17.1.2014

 

Vuosikokous nettiinVuosikokouksessa osallistui mukavan suuri joukko jäseniämme

 

Pykeijän Ystävät – Bugøynes Venner ry piti sääntömääräisen vuosikokouksensa  17.1.2014, perinteisesti matkamessujen yhteydessä. Koolla oli 22 jäsentä.Kävimme läpi vuoden 2013 tapahtumia, ja todettiin että yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut huomattavasti, ja toiminta on sujunut suunnitelmien mukaan.  Olemme saaneet runsaasti julkisuutta varsinkin retkiemme yhteydessä ja yhdistyksen talous on tasapainossa.

Vuosikokous valitsi vuoden 2014 hallituksen puheenjohtajaksi Riitta-Leena Jantunen ja varapuheenjohtajiksi Elsa Haldorsenin ja Riitta Morkon. Sihteeri valitaan ensimmäisessä hallituksen kokouksessa.

Kiitoksemme vuoden 2013 hallitukselle ja sen tarmokkaalle puheenjohtajalle, ja työniloa nyt aloittavalle hallitukselle.

.

Kokousasiakirjat:

Vuosikokouksen pöytäkirja, toimintakertomus 2013 ja toimintasuunnitelma 2014 löytyvät jäsensivuilta. Jäsensivujen salasana vaihtui vuoden alussa, mistä kerrottiin ensimmäisessä jäsenkirjeessä. Salasanan  voi saada sihteeriltä tai tiedottajalta.